*

Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Uskonnonvapaus

Suurmoskeijahanke-uskonnon vapaus - yhteiskunnan rakenne ja turvallisuus

Tähän asti pääkysymys Helsinkiin suunnitteilla olevassa suurmoskeijahankeessa ei ole painottunut turvallisuus ja yhteiskunnan rakennetta pohtivaan näkökulmaan. Painotus ja keskustelun sisältö on ollut uskonnonvapaus näkökulma. Tähän asti on lähdetty siitä liikkeelle, että kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia lain edessä ja samalla on ajauduttu kokonaan sivuraiteille. Idealistisesti rakennetaan pilvilinnoja hyötynäkökohdista ja mainosarvosta. Haaveillaan Helsingille mahdollisessa vaurauden ja mainos arvon mukanaan tuomasta hyödystä ja miksei myös koko Suomelle.

Tienraivausta kohti sekulaaria yhteiskuntaa

Itsenäinen valtio, jossa Uskontojen uhrien tuki UUT ry:llä on valitettavan laaja asiakaspohja esimerkiksi traumatisoituneita ja syvästi kaltoinkohdeltuja ex-uskonlahkolaisia ei ole fundamentalistinen teokratia Lähi-Idän liepeiltä vaan meidän oma rakas Suomemme.

Jumalanpilkka elää ja voi hyvin Suomessa


Tulevana palmusunnuntaina kirkoissa kautta maan kerrotaan, kuinka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin.
Suomalainen tekstiilialan yritys Finlayson sen sijaan ratsastaa (rahastaa) Jeesuksen nimellä Helsingin Sanomien kannessa. Jos en jo boikotoisi Finlaysonia, niin aloittaisin nyt. Minulle, kristittynä Jeesuksen nimi on sen verran erityinen, että puistattaa sen valjastaminen pussilakanoiden myynnin edistämiseksi  –vieläpä pääsiäisen alla. Finlaysonilta puuttuu tyylitajun lisäksi kunnioitus kristillisiä arvoja kohtaan.

Poliittinen suurmoskeija

Helsingin suurmoskeijahankkeesta käytävä julkinen keskustelu näyttää valitettavasti kiertävän kehää varsin epäoleellisten seikkojen ympärillä. Uskonnonvapaus tai muukalaisvastaisuus eivät ole hankkeen toteuttamisen kannalta merkittävimpiä seikkoja. Olennaisinta on se, että suurmoskeijahanke on poliittinen.

Piispainkokousten valta estää ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden toteutumista

Kuntavaalit ovat myös arvovaalit ja vaikka monet arvokysymykset ovat sellaisia, ettei niihin liittyviä käytännön ongelmia ratkoja kuntatasolla, on niihin vastaaminen olennaista. Olisi typerää sivuuttaa arvokysymykset sillä perusteella, ettei ongelmia voi paikallistasolla ratkoa. Politiikka on pitkälle juurikin arvojen toteuttamista käytännnössä. 

Helsingin suurmoskeija – uhkanako uskonnonvapaudelle?

Suurmoskeijan rahoittaja Bahrain kuningashuone kannattaa terroristisesti asiaansa edistäviä sunnamuslimisuuntauksia sitoutuneena vastustamaan islamin sunneiksi tavallisesti luokiteltavia suufilaisia ja shiialaisia virtauksia islamin vastaisina. Bahrain kuningashuone on kunnostautunut Bahrainin shiiojen vainoojana.

Helsingin Suurmoskeija – uhkanako uskonnonvapaudelle?

Suurmoskeijan rahoittaja Bahrain kuningashuone kannattaa terroristisesti asiaansa edistäviä sunnamuslimisuuntauksia sitoutuneena vastustamaan islamin sunneiksi tavallisesti luokiteltavia suufilaisia ja shiialaisia virtauksia islamin vastaisina. Bahrain kuningashuone on kunnostautunut Bahrainin shiiojen vainoojana.

Moskeija sadalla miljoonalla vai asuntoja maahanmuuttajille samalla rahalla?

Minun mielestäni maahanmuuttajat tarvitsevat ensisijaisesti asuntoja. Nyt, kun arabimaat ovat auliisti antamassa rahaa moskeijan rakentamiseen, niin aloittaisin neuvottelut heidän kanssaan siitä, että se raha käytettäisiin mieluummin asuntojen rakentamiseen muslimeille. Asunnoille on enemmän tarvetta kylmässä pohjolassa, kuin moskeijalle.

Moskeijat voivat olla todella kauniita rakennuksia sisältä ja päältä, mutta se seikka ei saa olla ratkaisevana tekijänä, vaan se, mitä siellä opetetaan. 

Tuleeko suurmoskeija Malmin lentokentän tilalle?

Vastaus heti kärkeen – Ei tule, jos se on suuresta joukosta helsinkiläisiä kiinni, kuten arvaan olevan. Silti molemmille on kannattajansa, mutta millaisin perusteluin? Miksi otsikko koplaa kaksi kaukaista asiaa yhteen?

Uskonnonvapaus on tasa-arvoa Jan Vapaavuori

Pelolla hallitseminen on yksi vallankäytön keinoista. Uhkakuvien maalailu turvattomuudesta ja pelkojen toteutumisesta. Nyt keskustelusta on unohtunut, että mahdollisuuksien tasa-arvolla nimenomaan ehkäistään ja torjutaan radikailisoitumista.

Edesmennyt suuresti arvostamani Jyväskylän yliopiston yleisen historia professori Juha Sihvola kirjoitti kirjan “Maailmankansalaisen uskonto”. Jokaisen päättäjän tulisi lukea tämä teologisen tiedekunnan pääsykoekirjanakin ollut teos.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä