Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Lohja

Juttutuokio kahden uusmaalaisen ehdokkaan kanssa

Viime vuoden huhtikuusta lähtien olen kirjoittanut melkein ainoastaan Nicaraguan ja Venezuelan kriisistä. Arvostan entistäkin enemmän suomalaista demokratiaa, ja siksi tänään kirjoitan kahdesta eduskuntavaaliehdokkaasta, jotka tukevat omalla ehdokkuudellaan suomalaista demokratiaa.

Vieraskynä: Ikkalan tulisi hakeutua osaksi Karkkilaa

Karkkilan Tienoo kirjoitti 5.3.2019 kuinka Lohja ajaa palveluja alas entisen Nummi-Pusulan alueella ja pyöritteli, olisiko mahdollista palauttaa Nummi-Pusulan itsenäisyys. Kirjoitus oli hyvin ajankohtainen.

Lohja kurittaa entistä Nummi-Pusulaa

Nummi-Pusula ja Lohja yhdistettiin vuonna 2013. Tietojeni mukaan Lohja sai valtiolta yhdistymisavustusta 2,6 miljoonaa vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Kuluva vuosi on ensimmäinen, jolloin avustusta ei enää makseta.

Toisen asteen opiskelijoiden opintovälineiden maksuttomuudesta

Hyvä puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut, hyvä yleisö,

Lokakuun valtuuston kokouksessa esitin, että Lohjan kaupunki kustantaisi maksuttomat opiskeluvälineet toisen asteen opiskelijoille Lohjan oppilaitoksissa. Aloitteen kohtalo on tänään täällä päätettävänä.

Kiitos virkamiehille vastauksen nopeasta valmistelusta. Ennen kuin arvoisa valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsittelyksi, haluan sanoa pari sanaa.

Valtuustoaloite koulupäivän myöhäistämisestä ja aikataulujen yhdemukaistamisesta

Lohjan kaupunginvaltuusto

Valtuustoaloite

Myöhäistetään koulupäivät alkamaan aikaisintaan yhdeksältä ja suunnitellaan koulupäivät niin, että koululaisilla olisi mahdollisimman yhdenmukaiset aikataulut

Esitän, että Lohjan lasten, nuorten ja perheiden lautakunta ohjeistaa Lohjan kouluja noudattamaan opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän suositusta vuodelta 2015, jonka mukaan koulupäivien tulisi alkaa vasta yhdeksältä.

Vetoomus Ikkalan koulun puolesta

Huomenna tiistaina lasten nuorten ja perheiden lautakunnan kokoukseen on tulossa ehdotus Ikkalan koulun tulevaisuuden (lakkautuksen) selvityksestä. Ikkalan koulu aloitti toimintansa vuonna 1938. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1982. (Tiedot ovat Ikkalan kyläsuunnitelmasta). Koulua on remontoitu mittavasti vuonna 2011. Tällä hetkellä koulussa on 50 oppilasta. Ennusteiden mukaan vuoteen 2023 oppilaiden määrä pysyy melkein samanlaisena. Ikkalan koulusta Pusulan kouluun on yli 10 kilometriä.

PerusS - Syrjintää, epä-asiallista kohtelua – Yhdistyslain rikkomus?

Puolueen puheenjohtaja jussi Halla-aho. Lohjan Perussuomalaiset Merja Nevalainen ja paikallisyhdistyksen Hallitus. Puoluesihteeri Riikka Slunga-poutsalo. Perussuomalaiset Puoluehallitus. Uudenmaan Piiri.  Lohjan Kaupunki Mika Sivula.

Alustus

Paperijoutsen

Luottamushenkilöt saavat kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin. Pari viikkoa sitten tuli kutsu Lohjan keskustalaisten järjestämään tilaisuuteen. Ohjelmassa oli esityksiä innovaatiosta, yrittämisestä, taloudesta, ym. Yksi tilaisuuden pääpuhujista oli elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Aihe oli kiinnostava ja tilaisuus oli sopivasti kahden työvelvollisuuden välissä. Myönnän kuitenkin, että ilman muuta, oli vaikea lähteä mukaan. Lähdin silti ja tein oikein koska tilaisuudessa puhuttiin tärkeistä asioista. 

Ystäväksi maahanmuuttajaäideille

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:lla on ystävätoiminta, joka on suunnattu maahanmuuttajaäideille. Ystävätoiminnan keskeinen tavoite on maahanmuuttajaäidin integroitumista yhteiskuntaan ja kielen oppiminen.

MLL aloitti Lohjallakin vuonna 2011 Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –toimintaa. Hyvä !

Lohjan demareilla on uusi puheenjohtaja

Olin ilmoittanut olevani halukas Lohjan demareiden puheejohtajaksi. Meillä oli vaalit. Sain 6 ääntä. Kiitos paljon teille tuesta! Uusi puheenjohtaja on Pekka Räsänen. Hyvä! 

Olen iloinen, että me äänestimme kuten demokraattisessa puolueessa kuuluu. Ilmapiiri oli avoin ja rento.

Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistyksen edustaja kunnallisjärjestön hallituksessa on Nina Virtanen. Päätimme asiasta aiemmin yhdistyksen syyskokouksessa. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä