Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen talous Valtion budjetti

Kes­kipitkällä aikavälillä Suomen talouskasvu hidastuu alle 1 %:iin

 

Suomen talous kasvaa 1,6 % kuluvana vuonna. Ensi vuonna  2020 talouskasvu hidastuu 1,2 %:iin  ja edelleen 1,1 %:iin vuonna 2021. Kes­kipitkällä aikavälillä vv.  2022–2023 talouskasvu hidastuu alle 1 %:iin . Näin ennustaa  valtiovarainministeriö tuoreessa taloudellisessa  katsauksessaan.  YLE uutisoi asiasta havainnollisilla kuvilla.

Suomen julkinen talous on heikossa kunnossa kohtaamaan talouden taantumaa

Suomen valtiollinen  YLE on aloittanut puoluejohtajien vaalitentit. On tullut jokainen vaalitentti seurattua. Minua ei kuitenkaan innnosta  täällä kirjoittaa blogi tai osallistua muiden blogeissa puoluejohtajien TV-esiintymisen arviointikeskusteluun.

****

Menot ja veroaste jäädytettävä enintään nykytasolle

Maanantaina  julkistetussa valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa tulevan vaalikauden hallinto- ja talouspolitiikan lähtökohdista todetaan madonluvut sivulla 27:

  1. “Julkinen talous on aiempaa heikommassa kunnossa kohtaamaan ikäviä yllätyksiä (vrt esim. v.2008).”

  2. “Julkisen talouden kestävyysongelmaa ei ole ratkaistu.”

****

Pistikö myös pääministeri Sipilä laukalle vaalilupauksissa ?

Johdanto

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan   massiiviset  mietintöluonnokset  odottavat perustuslakivaliokunnan toista  lausuntoa sote -lakipaketista.

Perustuslakivaliokunnan ensimmäinen sote -lausunto annettiin  kesällä 2017.

Talouskasvun hiipuminen tuo seuraavalle hallitukselle kasvavia haasteita

Valtiovarainministeriö on tänään julkaissut tuoreen talouskatsauksen. Katsauksen  mukaan talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Ministeriön mukaan Suomen talous kasvaa vielä 2,5 %  tänä  vuonna, mutta laskee jo ensi vuonna 1,5 %:n tasolle.

Kaikilla muillakin ennustelaitoksilla on sama suuntaa, Suomen talouskasvu on taittumassa.

Vaalien jälkeinen hallitus joutuu heti velanhallinnan osalta ratkaisuihin

Eri ennustelaitosten ennusteiden  mukaan viime ja tämän vuoden talouskasvu puolittuu vuonna 2020.

Talouskasvun hiipuminen vuonna 2020  n. 1,5 %:n tasolle ja jopa alemmaksi seuraavina vuosina  tietää sitä, että vaalien jälkeinen hallitus joutuu heti velanhallinnan osalta vaikeisiin ratkaisuihin tulevan vaalikauden kaikissa budjeteissaan.

Seuraavalla hallituksella on edessään myös suuri talouden savotta

Tämä kaavio on esitetty pääministeri Sipilän hallituksen   hallitusohjelmassa  sivulla 12.

Arvioin blogissani heti hallitusohjelman julkistamiseen jälkeen toukokuussa 2015  kaavion realistisuutta.

 

Suomen tiestön korjaaminen Tallinna-tunnelia tärkeämpää

Vastikään julkaistun selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista kannattaa merenalaista rautatietunnelia Helsingistä Tallinnaan (IS 16.6.18). Tunnelin hinnaksi on arvioitu noin 16 miljardia euroa. Tallinna-tunnelia tärkeämpää on kuitenkin Suomen tiestön kunnostaminen - huonokuntoisia teitä riittää ja tiestön korjausvelkaa on jo yli miljardi euroa.

Köyhille eläkeläisille sekä ruokaa että lääkettä, vaiko rikkaille veronalennus?

Suomen budjetti on edelleen alijäämäinen, vaikka nousukausi on menossa. Valtiolla on  velkaa jo ennestään aivan liikaa, mutta aina vain sitä otetaan lisää.

Vaalit on taas tulossa, eikä se lupaa mitään hyvää valtion taludenpidon kannalta.  Puolueiden on luvattava kansalaisille jotain, saadakseen ääniä ja päästäkseen valtaan, mikä on kaikkien puolueiden päämäärä ja tavoite.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä