Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Punaiset

Ehrnroothin, Vareksen ja Juntusen ristiretki punaisten muistamista vastaan

"Viime aikojen tarkastelussa on tuotu esille hävinneiden eli punaisten onnetonta kohtaloa. Vasemmistolaisilla ja heitä sympatisoivilla tahoilla on haluttu tehdä oikeutta sisällissodan hävinneille. Voittajat eli valkoiset on leimattu julmiksi tappajiksi. Ei ole muistettu punaisten nousseen kapinaan laillista hallitusta vastaan".  

Sata vuotta sisällissodasta

Maailmassa sisällissodat ovat olleet yleisiä. Yleensä isällissodat ovat liittyneet kapinaan hallitsijoita vastaan. Kuninkaat on haluttu kaataa, aatelissuvut, entisten kuninkaiden jälkeläiset ovat taistelleet oikeudesta valtaistuimeen, tai sitten kansa on noussut kapinaan ja on halunnut vaihtaa itselleen mieleisemmän kuninkaan.

Suomessa sisällissota alkoi tilanteessa jossa Suomi oli itsenäistymässä, kun laillinen hallitsija, eli Tsaari, oli syrjäytetty valtaistuimelta.

Tytön sisin olemus

Punaisten teloitusta kuvaava juhlaraha toi jälleen mieleeni oman vaarini Viktor Lindellin kohtalon. Ja jälleen kerran sydämeni särkyi ihmisten julmuuden ja empatiakyvyn puutteen edessä. Näitä katkeria kokemuksia on varmaan minun lisäkseni lukemattomilla muilla, jotka asioita ovat selvittäneet.

 

Suomalaisia punaisia joukkoja Venäjällä keväällä 1919

Yhdysvaltain Venäjän-retkikunnan paperit 1919

Suomalaisjoukkojen vahvuuksia ja siirtoja huhtikuussa 1919

*

Huhtikuun 15. päivänä 1919

Sarja N:o 9.

Tiedustelujoukkojen yhteenveto

Huomautus:

Valkoiset ja punaiset vankileirien kätköistä

HS kirjoitti auki uuden tutkimuksen lyhennelmän Sisällissodastamme 1918, tai oikeastaan veljessodasta, siksi läheinen se oli monille suvuille, kun veli kävi veljeä vastaan.

Kun tuota alla olevaa tutkimusta lukee HS-lyhennelmänä herää kysymys muistakin pimentoon jääneistä tapahtumista aina koko 1900 - luvun osalta aina vuoteen 1975 saakka - jolloin Suomi saavutti suurimman itsenäisyytensä Kekkosen nuijan kopautukseen ETYK - kokouksen päätteeksi.

 

Tässä tämä linkki omaingresseineen:

Punaiset ja valkoiset

Vuoden 1918 kahinoissa otettiin myös vankeja ja perustettiin vankileirejä. Kun vangituksi joutuu, niin tietysti omaiset haluavat omansa ulos tavalla tai toisella. Seuraavassa esimerkki siitä mitä on voinut tapahtua. Tämä käy hyvin politiikan perusopista. Tämän viestin kun ymmärtää niin siitä lähtien ei tarvitse kuin soveltaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä