Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Olen suomalainen

Maahanmuuttajalle myönnetty kansalaisuus ei muuta suomalaiseksi

"Olen suomalainen" laulettiin tv:n  A2-pakolaisillan lopuksi käsinkosketeltavassa euforiahengessä hauskana mutta ilmeisen yliampuvana tuputuskotouttamistemppuna. Turvapaikanhakijat velvoitettiin osallistumaan heille vieraalla kielellämme yhteislauluun, 80-luvun italiaisbiisin pohjalta tehtyyn uuskansanlauluun. En tarkoita yksin määritelmällistä ristiriitaa todetessani, että paikalla olleista ulkomaalaisista ei yhdestäkään tule koskaan suomalaista.

Mitä on suomalaisuus tai suomalaisuuden erityispiirteet

 

Asiaa voidaan tarkastella, yksittäisten ihmisten mielipiteiden mukaan, niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten, sen mukaan kuin he kukin itse tuntevat sisimmissään tai toisen elämiseen liittyvien tapojen mukaan. Me luomme itse kuvan itsestämme ja toiset sen kuinka elämme ja käyttäydymme toisten joukossa. Mutta mitä tästä sanovat erinäiset tutkimukset, miten niissä suomalaisuus määritellään, kuten ehkä Kalevalan, kansallislaulun ja oman lipun kautta.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä