Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Erilaisten mielipiteiden kunnioittaminen

Ääliöjournalismi ja punavihertotalitarismi

Jos olen oikein ymmärtänyt, mielipiteenvapaus kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan. Suomalaiseen järjestelmään ollaan ääliöjournalismin ja punaviherpellervojen voimin ajamassa ajatusrikoksiin perustuvaa yhteiskuntaa. Rikollinen ajattelu ei enää riitä agendaksi, vaan nyt yritetään saada myös vanhat mielipiteet rikosten piiriin.

Tukahdutettu keskustelukulttuuri murentaa mielipiteenvapautta

Suomalaisessa yhteiskunnassa on oltava tilaa arvoihin pohjautuviin erilaisiin mielipiteisiin ja näkökulmiin. Tukahdutettu keskustelukulttuuri ei ole kenenkään etu.

Tänä päivänä osa yhteiskunnallisen keskustelun aihealueista on niin räjähdysherkkiä, että sanoissa horjuminen niitä käsiteltäessä voi olla yksilön kannalta kohtalokasta – seurauksena saattaa olla jopa potkut työnantajalta. Tätä on nähty jo tapahtuvan.

Etenkin seksuaalisuuteen, maahanmuuttoon, aborttiin tai uskontoon liittyvät kysymykset asettavat niitä julkisesti käsittelevän armottoman arvostelun alle.

Mielipiteen- ja sananvapaus huonon käytöksen oikeuttajana

Olen pidemmän aikaa katsellut keskusteluja täällä Puheenvuorossa ja myös muualla mediassa äärimmäisen turhautuneena. Yksi kestoaiheista on vihapuhe ja siihen perusteluna liitetty sananvapaus, missä mielestäni haetaan suurilta osin haetaan oikeutusta käyttäytyä huonosti ja epäkunnioittavasti muita kohtaan. Miksi ihmeessä yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi monille on noussut ajatus siitä, että huono käytös ja toisinajattelevien dissaus olisi jotenkin suurimpia tavoiteltavavia asioita. Asiallista kritiikkiä ja asioiden tuomista esillehän en tunnista kenenkään olleen kieltämässä missään.

Onko erilaisuuden ja erilaisten mielipiteiden kunnioittamista sittenkään opittu?

Presidenttien uudenvuodenpuheet ovat yleisesti ottaen aina kiinnostavia. Nyt, kun eletään taas vaaleja edeltävää aikaa, kahlasin minäkin puheen läpi sanasta sanaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä