Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Kaikki blogit puheenaiheesta Donald Trump ja Media

YLE vaikenee Trump-tiimiin kohdistuneesta vakoilusta – miksi?

FBI-johtaja James Comey ja NSA-johtaja Mike Rogers joutuvat uudestaan kongressin kuultavaksi. Kuuleminen tapahtunee suljettujen ovien takana. Uuden kuulemisen syynä on Donald Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksien tutkinta sekä salaisten tiedustelutietojen ja henkilöiden nimien vuotaminen julkisuuteen. Taustalla on Trumpin vallansiirtotiimiin kohdistuneiden yllättävien vakoilutietojen paljastuminen.

Miksi media huutaa liki hysteerisenä Venäjästä?

                Amerikkalainen perinteellinen siipeensä saanut media huutaa otsikot punaisena Venäjän vaarasta – kätkien sen luuloepäilyynsä, jossa venäläiset olisivat rahoittaneet Yhdysvaltain uusimman presidentin Donald J.

Trump ja Fox vastaan totuus ja Ruotsi

Viimeisen vuorokauden aikana Yhdysvaltain hallitus ja Fox News ovat jälleen rikkoneet valehtelemisen ja vapaan tiedonvälityksen vastustamisen ennätyksiä.

Pahimmista törkeyksistä Suomen kohtelias valtamedia ei ole juuri maininnutkaan, mutta maailmalla puhutaan.

Suomen uutisistakin on sentään jo kuultu, että Trump haluaisi kieltää nimeltä mainitsemattomien lähteiden käytön. Koomisinta on, että tämä tapahtui samana päivänä, jolloin Valkoinen talo piti tavanomaisen off the record -taustoitustilaisuuden.

Kaatuuko CNN vuotoihin?

Wikileaks tyyliset julkaisut saivat tänään jatkoa. Project Veritas julkaisi yli 100 tuntia ääniraitaa keskusteluista CNN:n kulisseissa. Vuodot ovat vuodelta 2009. Aikaisemmin Project Veritas onnistui soluttautumisen kautta paljastaan ryhmän, joka suunnitteli sabotaaseja ja väkivaltaisuuksia virkaanastujaisiin. 

 

Kävelikö CNN suoraan ansaan, kun lähti sotaan Trump:n kanssa fake news teemalla?

www.cnnleaks.com


 

Milloin totuudesta tuli valhe

Trump piti 18.2.2017 lauantaina puheen joka koski maahanmuuttajia ja Ruotsia, faktat hän oli saanut, edellisiltana Fox Newsiltä jotka koskivat kyseistä aihetta. Suurelta osin suvaitsevaisto sekä mediakenttä otti Trumpin lausunnon tyrmistyneinä vastaan. Euroopan lehdistöstä valtaosa syytti Trumpia valehtelusta sekä rummutti yhteistuumin, että Ruotsissa on kaikki hyvin. Ruotsin entinen pääministerikin Carl Bildtkin antoi viestissään ymmärtää, että Trump on väittänyt terrori iskun tapahtuneen Ruotsissa sekä totesi, että mitäköhän Trump on poltellut.

(Epä)sosiaalinen media - Vilpittömästi yksinkertainen

"Raivon Ensyklopediassa" viitattiin ärsyttävään ilmiöön. (Se on tuon relevantin blogin olemassaolon koko tarkoitus.) Ennen vaaleja ehdokkaat kirjoittelevat lehtien mielipidepalstoille. Ne ovat eräänlaisia ilmaisia vaalimainoksia. Ja niiden sisältö on jotain joka on hyvin kaukana mielipidekirjoittamisesta.

Ilmastopolitiikkaa konservatiivien tapaan

Ilmastopolitiikkaan tarvitaan täyskäännös. On tarvittu jo kauan. Vahingot väärästä politiikasta ovat mittavat. 

Kiista ihmisperäisen toiminnan osuudesta ilmastonmuutokseen on jatkunut näihin päiviin asti. Harjoitettu ilmastopolitiikkaa on kuitenkin jo ehtinyt mullistaa ja romuttaa länsimaisen yhteiskunnan tuotantorakenteita. Muutostahti on ollut rajua. Mielestä ja julkisesta keskustelusta on haluttu sulkea pois se mahdollisuus, että ilmasto muuttuu ilman ihmistäkin.

"Last night in Sweden..."

Valtamedia on jatkanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin irvailua. Trump kauhisteli puheessaan länsinaapurimme avoimien ovien ulkomaalaispolitiikkaa ja sen seurauksia.

– Last night in Sweden...

Mitä Trump oikeasti tarkoitti?

Koska eri mediat ja osa tämänkin blogialustan käyttäjistä eivät oikein ymmärtäneet mitä Trump tarkoitti eilisellä puheellaan, ajattelin avata sitä parhaani mukaan.

Ari Talso linkkasi Fox Newsin perjantaina julkaiseman jutun Ruotsin maahanmuuton tuomasta räjähtäneestä väkivaltaisuudesta. Tämä uutinen on todennäköisesti se, mihin Trump viittasi. 

Kätketäänkö Trump-kritiikillä epämiellyttäviä tosiasioita?

Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini jatkaa EU-johtajien omaksumaa linjaa. Asenne Yhdysvaltain presidenttiin näyttää kovenevan. Nyt Mogherini varoittaa Yhdysvaltoja puuttumisesta Euroopan politiikkaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä