Maahanmuuttopolitiikka

Maahanmuutto on näiden vaalien tärkeimpiä teemoja, vaikka moni edelleen vähättelee aihetta.
Maahanmuuttopolitiikka sisältää sekä humanitaarisen maahanmuuton, turvapaikanhakijat ja pakolaiset, että työperäisen maahanmuuton, siirtolaisuuden. 

Näiden kysymysten ympärillä esiintyy sekä huolestuttavaa ääriliikehdintää että kohtuutonta sinisilmäisyyttä. Ongelmat voidaan kuitenkin ratkaista viisaalla tolkun politiikalla.

Vuoden 2015 turvapaikkakriisi opetti paljon. Reilu 30 000 turvapaikanhakijaa lyhyessä ajassa oli maamme vastaanottokyvyn rajoilla ja viranomaiset selvisivät urakasta kohtalaisesti. Kansalaiset ovat silti huolestuneita turvapaikanhakuun liittyvistä ongelmista ja huoleen on tietenkin perusteita: otetaan vaikkapa Turun terrori-isku, jonka teki marokkolainen turvapaikanhakija. Tai Oulussa paljastuneet järjestelmälliset lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Tällaiset järkyttävät rikokset on pystyttävä estämään. Maassamme on liikaa löysin perustein maahan tulleita nuoria miehiä, jotka muodostavat turvallisuusuhan.

Nykyisenkaltainen malli, jossa turvapaikkaa voi hakea vasta maan rajojen sisäpuolelta, luo lähinnä markkinat ihmissalakuljetukselle. Vaikealle ja vaaralliselle matkalle lähteäkseen täytyy olla huomattava summa rahaa ja useimmiten lisäksi hyvä fyysinen kunto. Nykyisellään malli suosii siis nuoria miehiä, ei kaikkein hädänalaisimpia: naisia, lapsia ja vanhuksia. Turvapaikanhakuprosessi pitäisikin siirtää maamme rajojen sisäpuolelta lähtöalueiden lähelle perustettaville, YK:n pakolaisjärjestön alaisuudessa toimiville EU:n yhteisille leireille.

Suomessa on yllin kyllin virkamiehiä, jotka mielellään ja pienelläkin päivärahalla muuttaisivat muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi esimerkiksi Turkin rajaseudulle, Irakin Kurdistaniin, Jordaniaan, Marokkoon tai tulevaisuudessa vaikkapa Libyaan perustettaville leireille opettamaan turvapaikanhakijoille suomen kieltä ja kulttuuria. Opinnoissaan hyvin edistyneet ja aktiivista kotoutumishalukkuutta osoittaneet voitaisiin sitten lennättää leireiltä perhekunnittain Suomeen, suoraan töihin ja kouluun.

Tärkeää on käsitellä oikein myös niitä yksilöitä, jotka eivät kaikesta huolimatta sopeudu maahamme. Sosiaaliturvan väärinkäytösten, sopeutumattomuuden, rikollisuuden ja terrorismin riskit on minimoitava nykyistä huomattavasti tehokkaammalla käännytys- ja karkotusmenettelyllä. Pelisäännöt on tehtävä alusta lähtien selväksi: vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa maasta ja karkotukset on myös kyettävä panemaan täytäntöön. EU:n yhteiset leirit toimisivat tässäkin, sillä leireille voi aina palauttaa. Nopeilla ja oikeudenmukaisilla toimenpiteillä luodaan uskoa maamme oikeus- ja sosiaalijärjestelmän toimivuuteen ja hillitään tehokkaasti myös kansallismielistä ääriajattelua.

Olen jo pitkään kannattanut Kanadan mallia, joka perustuu maahanpyrkijöiden pisteyttämiseen sen perusteella, kuinka todennäköisesti hakija kohdemaassa työllistyy. Kanadan ohella Sveitsi on maa, josta kannattaa ottaa mallia.Sveitsin kansalaisuuslaki tiukkeni huomattavasti vuoden 2018 alussa. Jos ihminen on elänyt sosiaaliturvan varassa, kansalaisuutta ei myönnetä. Ennen sen myöntämistä hakijan pitää osoittaa, että kykenee itse elättämään itsensä. Lisäksi hänen pitää kyetä osoittamaan, ettei edellisten kolmen vuoden aikana ole elänyt sosiaaliturvan varassa. 

Toisaalta kansalaisuuden voi saada, jos maksaa takaisin saamansa avustukset. Hakijan on myös oltava integroitunut Sveitsiin. Hänen pitää olla tottunut sveitsiläisiin tapoihin, noudattaa maan lakia eikä hän saa vaarantaa Sveitsin sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Hakijan pitää lisäksi kyetä todistamaan olevansa tiiviissä yhteyksissä sveitsiläisiin eikä hänellä saa olla rangaistuksia, jotka ylittävät kolmen kuukauden vankeuden.

Tällaisella jämerällä politiikalla estetään väärinkäytökset ja rinnakkaisyhteiskuntien syntyminen.
Työperäinen maahanmuutto täytyy vastaavasti rakentaa kestävälle pohjalle, ei yhteiskunnan tukien varaan. Matalapalkka-aloille mahdollisesti muodostuva työn ylitarjonta aiheuttaa huomattavan rasitteen valtiontaloudelle sosiaaliturvamenojen kasvuna. Jos työstä saatava palkka ei riitä elämiseen, valtion pitää kompensoida se tulonsiirroilla. Elinkeinoelämälle tietenkin kelpaa halpa, valtion subventoima työvoima, mutta hyvinvointivaltion kannalta ratkaisu on kestämätön.

Tulijat tarvitsevat sosiaalipalveluja kuten kielenopetusta, päivä- ja terveydenhoitoa ja koulutusta, ja suurissa kaupungeissa, joissa työpaikat sijaitsevat, asuminen on kallista ja edellyttää lähes poikkeuksetta asumistukea. Lisäksi on muistettava, että hyvinvointivaltio ja vapaa työperäinen maahanmuutto ovat keskenään perustavanlaatuisessa ristiriidassa, jos työllä ei elä tai se on pätkäluontoista.

Hyvinvointivaltion rahoituspohja on huoltosuhteen varassa, joten ei voi olla niin, että Suomeen muuttaa koko ajan lisää väkeä, joka tätä suhdetta entisestään huonontaa.

EU-tasolla olisi tärkeää saada aikaan kokonaisratkaisuja sekä työperäiseen että humanitaariseen maahanmuuttoon. Suomen on oltava asiassa aloitteellinen ja tiukka, ja jos EU-tasolla ei saada ratkaisuja aikaan, Suomen pitää toimia itsenäisesti ja esimerkkinä muille maille.

Atte Kaleva
www.attekaleva.fi

Kokoomus Helsinki

attekaleva
Kokoomus Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Atte Kaleva on sotatieteiden maisteri, kapteeni evp., yrittäjä, varakansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu