*

Atte Kaleva Haluan turvallisen ja menestyvän Suomen, joka on jatkossakin hyvä maa meille kaikille.

Maahanmuuttopolitiikka tiensä päässä

Vanha, noin 40 vuotta sitten kehitelty eurooppalainen ulkomaalaispolitiikka on viimeistään nyt tullut tiensä päähän. Kaikkialla etsitään hätäisiä, usein huonoja ratkaisuja, kun pitäisi vihdoin analysoida ennakkoluulottomasti ja kriittisesti mistä on kyse. Väestömme ikääntyy ja työikäisten osuus pienenee. Kestävyysvajeen torjumiseksi Suomi tarvitsee uusia työntekijöitä ja siten maahanmuuttoa, mutta emme näytä osaavan järjestää sitä.

Nykyinen kiintiöpakolaisvalinta on hidas ja kallis menettely, joka toimii pikemminkin kankean ja korruptoituneen YK-byrokratian kuin vastaanottavan maan ehdoilla. Pakolaisiksi valitaan henkilöitä ja ydinperheitä, joiden kertomukset koetusta vainosta ovat liikuttavimmat, mutta heidän aikuiset sisaruksensa, serkkunsa ja vanhempansa jätetään yrittämään onneaan perheenyhdistämisten tai ihmissalakuljettajien avulla. Käytäntö, jonka mukaan turvapaikkaa voi anoa vain Suomessa, luo kysynnän laittomalle ihmissalakuljetukselle, eikä sitä pitäisi millään tavoin, epäsuorastikaan, edistää.

Vallitseva käytäntö, jossa turvapaikkaa hakeneet yksilöt säilötään jopa puoleksitoista vuodeksi vastaanottokeskuksiin, on monessakin mielessä huono. Perusteettomien hakemusten hylkääminen hidastuu, mutta vielä ikävämmät seuraukset koituvat niille, jotka saavat myönteisen päätöksen. Yli vuoden kestävä passiivinen laitosjakso vastaanottokeskuksessa vailla tietoa siitä, saako Suomeen jäädä, ei ole omiaan kannustamaan yksilöä uuteen alkuun uudessa kotimaassa.

Uusien vastaanottokeskuksien perustaminen merkittävässä määrin Suomeen vaikuttaa rahan haaskaukselta, kun pakolaiset ovat ulkomailla, jossa heidän turvallinen majoittamisensa, muonittamisensa, terveydenhoitonsa ja kouluttamisensa voitaisiin järjestää edullisemmin. Suomessa on yllin kyllin virkamiehiä, jotka mielellään ja pienelläkin päivärahalla muuttaisivat muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi Turkin rajaseudulle, Irakin Kurdistaniin tai Jordaniaan opettamaan pakolaisille suomen kieltä ja kulttuuria. Opinnoissaan hyvin edistyneet perheet voitaisiin sitten lennättää Suomeen suoraan töihin ja kouluun.

On tärkeää myös käsitellä oikein niitä yksilöitä, jotka eivät kaikesta huolimatta sopeudu maahamme. Sosiaaliturvan väärinkäytösten, sopeutumattomuuden, rikollisuuden ja terrorismin riskit on minimoitava nykyistä tehokkaammalla käännytys- ja karkoitusmenettelyllä. Pelisäännöt on tehtävä alusta lähtien selväksi: vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa maasta ja karkotukset on myös kyettävä panemaan täytäntöön. Nopeilla ja oikeudenmukaisilla toimenpiteillä luodaan uskoa maamme oikeus- ja sosiaalijärjestelmän toimivuuteen ja hillitään tehokkaasti myös kansallismielistä ääriajattelua.

Suomessa normihierarkiassa ylinnä on Suomen laki, jonka määrittämissä puitteissa yksilöt voivat noudattaa omia uskonnollisia tai kulttuurisia sääntöjään, muita loukkaamatta tai ketään pakottamatta. Olipa kyseessä sitten Raamattu, Koraani tai jokin muu teos, uskonnollisten sääntökokoelmien tulkinnat eivät maassamme koskaan saa ajaa lainsäädännön edelle.

Jihadistiseen ääriajatteluun on puututtava rohkeasti yhdessä muslimiyhteisöjen kanssa. Nuoria muslimeita ei pidä eristää tai leimata, heille pitää tarjota todellinen mahdollisuus islamin ja suomalaisuuden yhdistämiseen omassa muslimi-identiteetissään. Esimerkkejä on jo olemassa, mm. Ana-lehti, joka käsittelee suomalaiseksi muslimiksi kasvamista nuorten omalla kielellä ja tyylillä. Vastaavia esimerkkejä tarvitaan jatkossa lisää. Ketään ei kuitenkaan saa pakottaa. Suomessa uskonnonvapaus, sisältäen myös vapauden uskonnottomuuteen, koskee yhtäläisesti kaikkia ikään, sukupuoleen tai vakaumukseen katsomatta. Uskonnonvapauden on jatkossa toteuduttava paremmin myös niiden kohdalla, jotka haluavat irtautua islamista.

 

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

32Suosittele

32 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (75 kommenttia)

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Heti käytännön kysymys: millainen on Irbilin turvallisuustilanne ajatellen "koulutus-vastaanottokeskusta" kurdialueelle? Kouluttajina voisivat toimia osana ryhmää Suomen kansalaisuuden saaneet ja koulutukseltaan ynnä kokemukseltaan tehtävään sopivat kurdit.
Jordaniassa vastaava tukikohtakaupunki lienee pääkaupunki Amman.
Turkin rajaseuduista en osaa sanoa, ongelmana saattaa olla Turkki, maan sisäiset jännitteet. Libanon (Beirut) tuli sen sijaan mieleen yhtenä mahdollisena asemapaikkana.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva

Kiitos kysymyksestäsi Antti. Käsitykseni mukaan sekä Erbil että Sulaymaniyah ovat melko rauhallisia, mutta viimeisin turvallisuustilanne on toki syytä tarkastaa paikallisilta toimijoilta. Ja toki Libanonkin olisi vaihtoehto.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Parahin Kaleva,kyllä meidän täytyy pystyä ratkaisemaan tämäkin ongelma aivan kotimaisin voimin.

Voisitko kertoa tuntemallesi sisäministerille, jonkavastuualueeseenkuuluu maahanmuttovirasto ja rajavartiolaitos, ettei nyt ole päänpensaaseen laittamisen aika, vaan on syytä toimia SDP:n Simosen malliin.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva Vastaus kommenttiin #5

Aimo, olen samaa mieltä, ongelma pitää pystyä ratkaisemaan kotimaisin voimin. Sitä en sen sijaan ymmärrä, miksi pakolaisten on hankkiuduttava tänne, ennen kuin he voivat anoa turvapaikkaa. Tai miksi kielen ja kulttuurin opetusta ei voisi aloittaa siellä missä pakolaiset ovat?

Voitko vielä selventää, mikä tuo SDP:n Simosen malli on?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #8

Sapelisimonen pani poliisien aseet laulamaa kapinoitsijoita vastaan Isohaarassa, mutta Orpo ei saa aikaan edes rajavalvontaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #21

Tullin on otettava vastaan turvapaikanhakemukset Kuten Orpo sanoi, ei rajavalvonnan lisääminen tilannetta muuttaisi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #30

Onko Torniossa vielä tullikin ja täytyisikö se tehdä että voisi ottaa vastaan turvapaikkahakemukset +

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #32

En tiedä nykytilannetta. Etkö ehdottanut, että rajavalvontaa pitäisi tehostaa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #35

Margareta,tulli valvoo tavaroiden maahantuontia. Rajavartiolaitoksen taas kuuluu valvoa ulkorajojamme ja maahantulijan matkustusasiakirjoja.
Tulli ottaa näytteet ja tutkii maahantuoduista tavaraeristä, kun taas rajavartijalaitoselle kuuluu ottaa sormenjäljet turvapaikananojasta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #65

Minä olen aina näyttänyt passini tullille silloin kun sitä kysyttiin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #66

Jos rajavartija tai poliisi kysyi niin sinä etsit tullivirkailijan jolle vasta näytit passisi, pakko uskoa, kun itse kerrot,

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #67

Ei minulta ole passia tarkastettu muualla kuin tulliasemilla.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #21

Tähän tapahtumaan Aimo viittaa. Sisäministeri oli tuolloin Aarre Simonen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemin_veritorstai
Kaksi ihmistä kuoli. Toinen ammuttuna, toinen onnettomuuden takia, kuorma-auton lähtiessä liikkeelle.
Karihaarassa, jos ollaan tarkkoja. Isohaarassa on silta ja voimalaitos. Ja lohelta pääsy kielletty.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #38

Antti, ollaampa todella tarkkoja, jos ammuskelu tapahtui Karihaarassa, niin miksi muistolaatta pystytettiin Akkunusjokivarteen, joka laskee Vähähaaraan,tapahtuma oli "Silloilla" eikä Karihaarassa.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #52

Kas vain. Oletin että ampumistapauskin sattui Karihaarassa kun marssi kuulemma lähti sieltä.
Puolustaudun sillä että olin tuolloin nelivuotias enkä asunut enää Kemin Lautiosaaressa :)

Vesa Virtanen

Vieläkö jaksetaan höpöttää kestävyysvajeesta? Jaksetaan hokea työvoimapulasta joka iskee kuun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle? Näitä uskomuksia pääasiassa hokevat ko. Kirjoittajan kaltaisen ajatusmaailman omaavat ihmiset. Siis sellaiset, jotka ovat tämän väitteen kuulleet ja sitten tekevät itsestään " ajattelevan, analyyttisen ja tärkeän" oloisen kun hokevat samaa mantraa yhä uudestaan ja uudestaan. Tarkastellaanpa asiaa muultakin kuin hokema kantilta... Nämä suuret eläköityvät ikäluokat. Sillä pääasiassa tarkoitetaan 45-52 syntyneitä, jolloin syntyvyys oli huipussaan. Suomessa mediaani (yleisin) eläkkeelle siirtymisen ikä on karvan alle 61-vuotta. Eli nämä suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä. Toiseksi meillä on tosiasiallisesti 500 000 työtöntä. Julkisen sektorin palveluksessa 700 000 henkilöä. Kun näistä siirtyy ihmisiä eläkkeelle, olisi luontevaa lakkauttaa virkoja. Tiputtamalla ylisuuren julkisensektorin henkilömäärä 400 000 ja jättämällä täyttämättä 300 000 tarpeetonta suojatyöpaikka virkaa, sekä työttömien reservi.. Höpö höpö teidän kestävyysvajeillenne ja työvoimapulalle.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva

Vesa, keitä ovat nuo tarpeettomat 400 000 julkisen sektorin palveluksessa olevaa henkilöä, joiden virat jättäisit täyttämättä. Entä mistä löytyvät mainitsemasi 300 000 suojatyöpaikkaa? Ja kerrotko vielä, miten Suomessa voi parhaillaankin esiintyä yhtä aikaa sekä työttömyyttä että työvoimapulaa?

Epärealistisia ja yliyksinkertaistavia malleja saa toki aina esittää, mutta jos päämääränä on hedelmällisen keskustelun luominen, olisi hyvä esittää edes jollakin tasolla realistinen oma vaihtoehto. Ainakin jos keskustelee 'minun kaltaisen ajatusmaailman omaavan ihmisen' kanssa.

Vesa Virtanen

Ensimmäisen lauseen kysymyksesi vahvisti aikaisemman käsitykseni. Keitä? Väännetäänpä rautalangasta. Suomessa on väkimäärään nähden ns. Markkinatalousmaista maailman suurin julkinen sektori. Suhde yksityiseen on sietämätön. Turha selittää, etteikö sekö valtion, että kuntien hallinnossa ole täysin turhia virkoja ja päällekkäisiä toimintoja. Otappa vaikka käteen sisäministeriön sisäinen puhelinluettelo. Ja ryhdyppä tavaamaan minkälaisia virkoja sinne on rakennettu... Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Annan hieman vertailua.... Suomessa on virallisesti 350 000 työtöntä. Todellisuus taitaa olla lähempänä puolta miljoonaa, kun tilastokikkailuilla siivotut otetaan mukaan. (Tuttavani joka työkkäristä töissä sanoi, että heidän tehtävä ei ole välittää työpaikkoja, vaan kikkailla tilastoja.) jos nämä kaikki puolimiljoonaa työtöntä saisivat nyt yksityiseltä sektorilta työpaikan ja palkka suomalainen mediaani. Joutuisi valtio silti ottamaan joka vuosi lisää lainaa maksaakseen julkisen sektorin kustannukset. Jonka suurin erä on palkat. Joten sinä kysyt vielä kenet voisi tiputtaa pelistä pois? Hei cmoon..

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Atte, miten olisi tällainen radikaali ratkaisu. Laitetaan rajat kiinni meillä ja toivottavasti koko Euroopassa. Autetaan ihmisiä siellä missä hätä on suurin ja auttaminen halvinta, pakolaiset lähellä palaamaan kotiin ja otetaan hallittuja määriä pakolaisia kiintiöinä ja keskityttäisiin hoitamaan sitä todellista ongelmaa, johon olisi enemmän aikaa, energiaa ja rahaa ilman tätä kansainvaelluskaaosta. Ja lisäksi nuo pakolaisten sopeuttamistoimet joita ehdotit. http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Rajavartiolaitoksella on julkisellasektorilla liianvähän työvoimaa ulkorajojemme valvomiseksi,vaatisi varmaankin lisäbudjetin tämänsuhteen.

Susanna Oksanen

Kiitos Atte! Vihdoinkin joku noteeraa myös Suomen perustuslailliset oikeudet yksilölle, oli yksilö kuka tahansa. Tämän sekasorron keskellä. Kumpa ne vai toteutuisivat eikä epäkohtia taputeltaisi ja hyssyteltäisi yksittäistapauksiksi. Ja oikeus olisi kaikille sama. Nyt se tuntuu suosivan eri väestöryhmiä, eikä Suomalainen siedä epäoikeudenmukaisuutta, vaikka kiltti onkin ja avulias.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva
Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Nyt olisi otollinen hetki myöntää erikoisohjeet ja valtuudet niille viranomaisille, jotka taistelevat rikollisorganisaatioita vastaan, salakuljettajat , Nrangeta mafiosoja, yms. Bondin 00-statusta kehiin, omaisuuksien takavarikkoja , syytesuojat joukoille yms. Tuskin löytyisi murinaa edes vasemmiston osalta lukuunottamatta niitä, joita Suomessakin koko liuta oikeusoppineita myoten (länsimaista demokratiaa murentavat taivaanrannan maalarit tai myyrät). Jos viranomaiset eivät puutu asioihin ajoissa, saattaa kansanjoukkojen kyllästyessä jälki ollla paljon pahempaa ja kohdistua vielä syyttömiin ihmisiin. Tässä vielä linkki CNN;n pätkään, joka on aika pelottavaa katsottavaa varsinkin alun monikulttuurisesta Isosta Britanniasta.

http://www.liveleak.com/view?i=9c8_1441893995

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Ei tässä mitään Bushin hallinnon "we do not torture"-oppeja tarvita. Eikä jamesbondia.
Rikollisuus rehottaa kaikkialla missä laki on pelkkä kuollut kirjain tai sitä ei ole.
Meillä on laki, on ollut aina.
Tilanne on uusi, vaikea, mutta ei se panikoimalla parane. Ja suurempi ongelma meillä on edelleen oma taloutemme.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva

Antti, olet oikeassa. Meillä Suomessa viranomaiset toimivat aina voimassaolevan lainsäädännön mukaan, niin pitääkin olla. Jos toimintaa pitää muuttaa, tarkoittaa se, että lainsäädäntöä pitää muuttaa.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #10

"Meillä Suomessa viranomaiset toimivat aina voimassaolevan lainsäädännön mukaan,"

Niinpä niin. Suomessa viranomaiset toimivat viranomaisten mielestä aina oikein - eli eivät tee koskaan mitään laitonta tai virhettä, mutta kaikkialla muualla viranomaiset kyllä tekevät virheitäkin, jopa rikoksia.

En tiedä mitä teille puolitotuuksien kertojille pitäisi sanoa, että heräisitte olemaan jotain vähän vähemmän ylimielistä.

Ja aiheeseenhan tämä ei liittynyt mitenkään. Se vaan kummasti ärsyttää kuunnella tuota suomalaisten viranomaisten jatkuvaa jumaliksi väittämistä.

Joku hyötyy toimettomien nuorten miesten bileisiin rahtaamisesta ja se ketju olisi hauska kuulla kokonaisuudessaan. Suomi ei hyödy toimettomista nuorista miehistä millään tavalla.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Antti, parantaako tämä turvapaikanhakijoiden ia maahanmuuttajien vyöry miten
meidän taloustilannettamme ?

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan Vastaus kommenttiin #56

Aimo, en usko tämän nyt odotettavissa olevan aallon parantavan nyt taloustilannetta, pikemmin rasittavan jonkin verran kansantaloutta, mutta summat valtion kokonaisbudjetissa eivät ole sietämättömän suuria - verrataan vaikka Talvivaaraan tai eduskuntatalon remonttin. Ja muuttotappiokunnille vastaanottokeskuksista on todennäköisesti apua, rahaa valtiolta kunnalle ja jonkin verran työpaikkoja.

Maahanmuuttajan kouluttamiseen suomalaiseen työelämään kuluu rahaa siihenkin, mutta kuitenkin vain ehkä puolet siitä mitä Suomessa syntyneen kouluttamiseen. Eli viiveellä tästä on hyötyä, ellei maan talous romahda. Paljon suurempana ongelmana pitäisinkin Suomen talouden tilannetta nyt juuri ja lähitulevaisuudessa.

Maahanmuutossa on pikemminkin kyse tunteista. Vaikeudesta hyväksyä entinen kotoinen maailmamme kadonneeksi.
Itselläni oli tilaisuus kulkea Lapissa silloin kun siellä oli vielä jonkin verran erämaita jäljellä - ja voi nukkua vanhaan malliin tulilla. Itselleni silloin hyvin läheistä ja toisaalta haikeaa kun näki erämaan koko ajan katoavan. Lopuksi tallasin UKK-puistoa sen suunnitteluvaiheessa ristiin rastiin, palkkaa nauttien, ja pidin pariin otteeseen kultavaltausta Ivalojoella. Lopuksi Ivalojoellakin tuli tungosta turisteista, kirosin ja sanoin pojilleni, uhalla, että lähden Puitsille eli mahdollsimman kauas vähän kaikesta.
Nyt en haikaile enää sinne kadonneeseen, palelemaan laavulle jonnekin huitsin Jänesvittikkoon tai Tuntsalle. Jo ne tuli nähtyä. Ja tuli uitua Naruskajärvessä. Nyt on mielessä uudet kujeet.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #58

Antti, näihän se on ettei osaa olla kiitollinen nuoruudesta eikä terveydestäkään ennenkuin ne ovat kadonneet, samoin on Suomen itsenäisyydenkin kanssa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

EU:n on jossakin vaiheessa aivan pakko sulkea ulkorajansa, koska muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tämän takaa mm. Afrikan ennustettu väestönkasvu seuraavina vuosikymmeninä ja EU:n sisäiset jännitteet ja ristiriidat maahanmuuton osin, jotka todennäköisesti ovat lisääntymässä.

Jo ensi vuonna tulijoiden määrä saattaa olla kaksinkertainen nykyiseen verraten, mikäli käytäntöjä ei muuteta sekä EU:n rajoilla ja EU:n sisäisesti.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Tosiasia on, että muuttovirta on Keski- ja Eteläeuroopan suuryrityksille liian tärkeä taloudellinen tekijä, jotta sitä edes HALUTTAISIIN rajoittaa. Ainoa maa, joka on päättänyt tehdä asialle jotain, on Australia: se vastaanottaa parkikymmentätuhatta Syyrian pakolaista ja lähettää samalla omat ilmavoimansa pommittamaan ISISin tulevaan elämään.

Suomellakin olisi nyt Hornetteja, joille saataisiin hyötykäyttä. Loppuisi pakolaisuus, kun katoaisi pakolaisuuden syy.

Esa Niemi

USA:n kenraali taisi taannoin kertoa kutakuinkin, että ideologiaa on vaikea voittaa pommittamalla etenkin kun pommituskohteita ei oikein ole.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Hyvin sanottu.

Onneksi ISIS ei ole ideologia, vaan aseistautunut sotajoukko. Hyviä maaleja. Sinne vain suomalaisetkin, treenaamaan.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva Vastaus kommenttiin #19

Hyvin sanottu, olen samaa mieltä.

ISISillä on tietysti omanlaisensa salafi-jihadistinen ideologiakin, mutta Joukon sanoin, aseistautuneita sotilaita vastaan ilmaiskuja voidaan tehdä. Pulmana on kuitenkin kiinteiden sotilaskohteiden vähyys. Yksittäisiä taistelijaryhmiä vastaan kun ei ilma-asetta pysty tehokkaasti käyttämään ilman maassa toimivia, hyvin koulutettuja ilmatulenjohtajia.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #22

Ensinnäkin voi. ISISillä on kiinteitä kohteita, varikoita, keskuksia ym., ajoneuvoja, varikoita jne. joihin iskeminen on helpohkoa. Lisäksi maassa on jo valmis tulenjohtoon kykenevä voima, PKKn peshmergat, jotka avustavat innolla, kun heihin vain saa radioyhteyden. Ja siihen tarvitaan vain radio. Ja niitähän alueella jo on.

Niin että Huurnetit sinne vain ja ISISille runsaasti marttyyreja. Maasotatoimena voisi sitten aseistaa leirien naiset, mikä lopettaisi myös seksiorjakaupan, johon ISIS on erikoistunut. Naiset kun ovat paljon kovempia taistelijoita kuin miehet, kuten hyvin tiedetään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #31

Mikä ettei? Jos Venäjä auttaa Syyriassa siivoamaan USAn järjestämää sotkua ja tuhoamaan ISISin, niin hienoa!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #40

Ovat hakemassa turvapaikkaa EUsta. Pääsisivät sitten takaisin kotiin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #41
Esa Niemi Vastaus kommenttiin #19

Jos ISIS saataisiin hävitettyä, niin tilalle tulisi uusia, joilla sama tavoite. Maailmalla näitä vastaavia liikkeitä on runsaanlaisesti, joilla sama tavoite.

Lentopommitusten maalit ovat sen verran vähissä ettei niillä ratkaista ISIS:n olemassaoloa. Yksittäisten ISIS partioiden pommittamisella ei ole strategista merkitystä sodankäynnin suunnan muuttamiselle. Lähinnä vaan muodollista osoitusta siitä ettei muu maailma seiso tumput suorina.

https://www.youtube.com/watch?v=2Ppd09ATLaA

“Seventy-five percent of the sorties that we’re currently running with our attack aircraft come back without dropping bombs, mostly because they cannot acquire the target or properly identify the target,” said U.S. Army General (ret) Jack Keane in testimony before the U.S. Senate last week.

http://www.forbes.com/sites/richardminiter/2015/06...

Toisekseen ISIS sulautuu siviilikohteisiin varsin hyvin eikä luotettavaa tiedustelutietoa ole saatavilla, joka olennaisesti vaikeuttaa kohteiden etsintää ja merkintää. ISIS valvoo teleliikennettä ja internet-yhteydetkin ovat rajoitettuja. Kun Afganistanissa osui siviileihin, niin siitä nousi suuri haloo ja tämä nosti mm. Talibanin suosiota. Mitä vaan ei voi pommittaa, vaan ilmaiskuihin vaaditaan tietoa ettei kohteessa ole siviilejä. Youtubessa on näitä videoita, joissa jotain autoa vahditaan pitkään, että kohde voidaan tunnistaa varmuudella aseistetuksi.

Graphic content, ei herkkänahkaisille:

https://www.youtube.com/watch?v=jX9oKCPup0U

Lentopommitusten teho on ollut kohtuullisen surkea johtuen siitä, että radioliikenne on monen muslimimaan kuultavissa (mm. Turkki NATO maa + muu koalitio) ja ISIS:n kohteet ovat usein olleet jopa tyhjillään kun iskuista on tiedetty etukäteen. Kun radioliikenne on ollut äärimmäisen rajoitettua, niin onnistumisiakin on tullut.

“15-20 days before the airstrikes, (ISIL) buildings were evacuated, and fighters then mixed in with the local population”

http://www.globalresearch.ca/us-bombed-empty-build...

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #44

Sitten pommitetaan ISISin seuraaja ISISin seuraksi rajan taa.

http://1.bp.blogspot.com/-CWBFMzvt9V0/VQZvRSBsIuI/AAAAAAAF3Cc/NwlYALXParo/s1600/Vihollinen%2BKuuntelee!%2BL%C3%B6rp%C3%B6ttelij%C3%A4t%2Bvoivat%2Btiet%C3%A4m%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4n%2BPett%C3%A4%C3%A4%2BIs%C3%A4nmaansa.jpg

Ongelma on, että USA ei käy sotaa, vaan tosi-TV:tä.

Vihollisen teleliikenteen jumittaminen on äärimmäisen helppoa.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #53

Jouko, pidän tavastasi ajatella sinulla hyviä kommentteja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Paljon fiksuja ajatuksia, jotka panevat pohtimaan ja kyseenalaistamaan omia näkemyksiä olivat nämä kenen tahansa. Kiitos, että olet keskusteluissa mukana.

Laitetaan hooornetit ilmaan :)

Matias Härkönen

Ei suomen kestävyysvajetta (oma aiheensa onko sellaista ja tarvitaanko siihen väkeä) kuitenkaan tällaisella nykyisenkaltaisella maahanmuutolla korjata. Työvoimapulaa voi olla tietyillä aloilla. Ei siihen auta, että otamme 100 000 nuorta miestä, joiden osaamisesta meillä ei ole mitään tietoa.

Jos haluamme työvoimaa, niin riittää kun kerromme maailmalle avoimista työpaikoistamme ja sanomme että tällaisella ja tällaiselle palkalla pääsee töihin ja saa oleskelulvan kunhan ensiksi voi osoittaa, että osaa kieltä ja on tarvittava koulutus.

Otetaan esimerkki. Oletetaan, että tarvitsemme sairaanhoitajia. Ei muuta kuin ilmoitus vaikka thaimaassa lehteen, että palkkaamme 100 sairaanhoitajaa 2500€/kk. Vaatimuksena tutkinto ja suomen kielen taito. Muutaman kuukauden päästä thaimaassa on jo parikin yksityistä kielikoulua joissa opetataan suomea. Kun kieli on opittu, toivotamme nämä tervetulleiksi ja annamme työpaikan.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Mikähän olisi se ala, jolla Suomessa on työvoimapulaa?

Otetaan esimerkki. Oletetaan, että tarvittsemme sairaanhoitajia. Ei muuta kuin ilmooitus Sairaanhoitaja-lehteen ja tarjotaan satanen enemmän kuussa kuin nyt. Palkka jää kotimaahan, se maksetaan veroilla ja veroja maksavat myös palkatut sairaanhoitajat. Vaihtoehto: "Tilataan" sairaanhoitajia Thaimaasta. Palkan maksavat veronmaksjat, ja sairaanhoitajat lähettävät pääosan palkastaan kotimaahan, perheensä elatukseksi.

Esa Niemi

Atte:
"Väestömme ikääntyy ja työikäisten osuus pienenee. Kestävyysvajeen torjumiseksi Suomi tarvitsee uusia työntekijöitä ja siten maahanmuuttoa, mutta emme näytä osaavan järjestää sitä."

Kestävyysvaje on hokema, joka ei kerro taloudesta yhtään mitään. Kestävyysvaje ei kerro mitään siitä, että esim. robotit korvaavat ihmistyövoimaa.

Digitalisaatio uhkaa viedä lähes puolet työpakoikoista vuoteen 2030 mennessä.

IMF suosittelee tuotannon tehokkuuden nostamista teknisin keinoin. Tämä sanomattakin selvää kun robotit tekevät töitä 24/7 ja Inex Partnersin varastomies osan vuodesta 8 tuntia päivässä.

Atte:
"Käytäntö, jonka mukaan turvapaikkaa voi anoa vain Suomessa, luo kysynnän laittomalle ihmissalakuljetukselle, eikä sitä pitäisi millään tavoin, epäsuorastikaan, edistää."

Tämä takia EU:n tulee palauttaa mm. YK:n tarjoaman turvapaikasta kieltäytyneet turvapaikanhakijat takaisin YK:n pakolaisleireille, niin Välimeri hiljenee ja ISIS menettää valtavasti tuloja, jotka se käyttää väkivaltakierteen levittämiseen ja kiihdyttämiseen. EU:n politiikka vain luo epävakautta ja pääministeri Sipilän vastuuton mainos köyhiin maihin lisää vain trafiikkia. Sipilä levittää maailmalla todellisuudesta irrallaan olevaa mielikuvaa, että täällä jaetaan upeita taloja ilmaiseksi kunhan vain tulee tänne.

Suojelun tarpeen, eikä varallisuuden tulee olla Eurooppaan pääsyn kulmakivi. Henkilö, joka kieltäytyy YK:n pakolaisleirin turvapaikasta ohittamalla tai jättämällä tämän kertoo ettei matkan motiivi ole suojelu. Samoin lukuisten Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneiden maiden.

Kansainvälisen hätämekanismin väärinkäyttö ja etenkin EU:n kannustus väärinkäyttöön luo vain epävakautta. Epävakaa Suomi tai Eurooppa on helppo pala Putinille jos näin tahtoo. EU:n mielettömät visiot globaalista maailmankylästä aiheuttavat vakavaa vaaraa maailmanrauhalle ja vakaudelle.

Atte:
Vallitseva käytäntö, jossa turvapaikkaa hakeneet yksilöt säilötään jopa puoleksitoista vuodeksi vastaanottokeskuksiin, on monessakin mielessä huono. Perusteettomien hakemusten hylkääminen hidastuu, mutta vielä ikävämmät seuraukset koituvat niille, jotka saavat myönteisen päätöksen."

Suomi ei voi käytännössä palauttaa kuin yksittäisiä ihmisiä eikä heidän poistamisesta ole edes varmuutta. Jos oleskelulupa ei heltiä, niin sitten Pakolaisneuvonta tukkii hallinto-oikeuden vuosiksi eteenpäin ja siinä ehtii muuttaa olosuhteita vaikka tekemällä lapsen. Pakolaisneuvonta tienaa valtiolta rahaa siitä, että tekee turhia valituksia vuosiksi eteenpäin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Napakymppi: "Kestävyysvaje on hokema, joka ei kerro taloudesta yhtään mitään"

Samaan orwellilaiseen terminologiaan kuuluvat mm. "huoltosuhde", "uskottavuus", "demokratiavaje" jne.

Nämä sössötermit mahdollistavat sen, että Suomessa ei mikään koskaan muutu, koska kansa ei lopultakaan halua päättää omaista asioistaan, vaan haluaa ulkoistaa kaiken "muille". Silloin kaikki on turvallisestiaina "muiden vika", eikä vastuu koskaan ole itsellä. Kun kotimaiset päättäjät eivät enää olleet tarpeeksi "muut", piti liittyä Euroopan Unioniin, jossa liittovaltion virkamiehet ovat sitten ne vastuulliset syylliset.

"Aididnduit" -Bart Simpson

Esa Niemi

Atte:
Uusien vastaanottokeskuksien perustaminen merkittävässä määrin Suomeen vaikuttaa rahan haaskaukselta, kun pakolaiset ovat ulkomailla, jossa heidän turvallinen majoittamisensa, muonittamisensa, terveydenhoitonsa ja kouluttamisensa voitaisiin järjestää edullisemmin."

Suomessa kuukauden ruoat maksavat n. 300-400 euroa per henkilö kun YK:n pakolaisleirillä se maksaa 10-15 euroa/kk. Majoituksen tai koulutuksen kalleudesta puhumattakaan. Nämä summat kun kertaa miljoonilla ihmisillä, joille meidän tulisi turvata tasaiset resurssit, niin siitä voi laskea mittakaavaa.

Jos EU palauttaa perusteettomat, eli YK:n pakolaisleirit ohittaneet tai jättäneet turvapaikanhakijat takaisin pakolaisleireille, niin nykyisillä kustannuksilla voidaan taata resurssit kaikille avuntarvitsijoille. Lisäksi pakolaisleireillä voidaan kouluttaa ihmiset yhteiskuntainfran kannalta eri tehtäviin joko maan jälleenrakennukseen tai, jotta voivat osallistua globaaleihin työmarkkinoihin. Pakolaisleirillä voi kouluttautua ja hakeutua töihin minne päin maailmaa tahansa.

Atte:
"Pelisäännöt on tehtävä alusta lähtien selväksi: vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa maasta ja karkotukset on myös kyettävä panemaan täytäntöön. Nopeilla ja oikeudenmukaisilla toimenpiteillä luodaan uskoa maamme oikeus- ja sosiaalijärjestelmän toimivuuteen ja hillitään tehokkaasti myös kansallismielistä ääriajattelua."

Vastaanottokyvyn ylittävä maahanmuuttopolitiikkaa näkyy yhteiskuntarauhan järkkymisenä, joten yksittäiset karkotukset eivät auta.

Meillä ei ole työpaikkoja eikä paljoa muutakaan, joka pitäisi länsimaiset ihmiset elämässä kiinni. Nämä ihmiset tulevat maailman epäonnistuneimmista ja konfliktiherkimmistä maista, joten ei ole edes länsimaista sisäänajettua mallia.

Atte:
"Esimerkkejä on jo olemassa, mm. Ana-lehti, joka käsittelee suomalaiseksi muslimiksi kasvamista nuorten omalla kielellä ja tyylillä. Vastaavia esimerkkejä tarvitaan jatkossa lisää."

Vähissä on esimerkit kun muslimimaahanmuutto tulee maista, joissa islamin tulkinta aiheuttaa vakavia ongelmia.

"Figure 1 shows that religious fundamentalism is not a marginal phenomenon within West European Muslim communities

Almost 60 per cent agree that Muslims should return to the roots of Islam,

75 per cent think there is only one interpretation of the Koran possible to
which every Muslim should stick and

65 per cent say that religious rules are more important to them than the laws of the country in which they live."

"These findings clearly contradict the often-heard claim that Islamic religious fundamentalism is a marginal phenomenon in Western Europe"

https://www.wzb.eu/sites/default/files/u6/koopmans...

Atte:
"Uskonnonvapauden on jatkossa toteuduttava paremmin myös niiden kohdalla, jotka haluavat irtautua islamista."

Kyse on islamin suuresta loukkaamisesta ja mm. siksi muslimimaat ovat joutuneet irtisanoutumaan YK:n yleismaailmallisesta ihmisoikeusjulistuksesta.

Länsimaisen ajattelun suurin synti on kuvitella, että muslimit tavoittelisivat länsimaisia arvoja kun islam pyrkii päinvastaiseen.

Käyttäjän hannuAutio kuva
Hannu Autio

Tapetaan tappajat, että päästään tappajista eroon!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta se parempi.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Atte on järkijätkä. Luulis et tulis kohtuu orpo olo kokkareis. Tosin niin siin kävis varmaan kansanparantajienkin kanssa.
Jos jotain hyvää tässä ajassa niin se et normisti kynttiläänsä vakan alla säilövätkin ovat tulleet esiin ja saaneet tukea.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Merkittävä blogi:
"Yli vuoden kestävä passiivinen laitosjakso vastaanottokeskuksessa vailla tietoa siitä, saako Suomeen jäädä, ei ole omiaan kannustamaan yksilöä uuteen alkuun uudessa kotimaassa."
---
Suomen tulisi omalta osaltaan tiedottaa näistä ongelmista jo lähtömaissa. Tanska on lehti-ilmoituksin pyrkinyt kertomaan, mitä hallitsemattoman maahantulon seurauksena on odotettavissa. Sama koskee etuisuuksia.
Se, mitä Suomen hallitus suunnittelee, olisi voitu hoitaa jo ajat sitten esimerkiksi ns. houkuttelevuustekijöiden osalta. Siitäkin olisi syytä laajemmin tiedottaa, jottei synny vääriä mielikuvia Suomesta.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

"Uusi kotimaa" on juuri se ongelman avain: Se tarkoittaa, ettei ole edes tarkoitus palata "vanhaan kotimaahan", kun tilanne siellä on rauhoittunut.

Kyse ei siis ole turvapaikan hakemisesta, vaan uuden kotimaan hakemisesta.

Suomi on suomalaisten koti. Meillä on velvollisuus auttaa hädässäolevia, meillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa omaan kotimaahamme ketään asumaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Humaani avun ja tilapäisen suojan tarjoaminen hädänalaisille (erotukseksi elintaso-shoppailijoista) ei voine tarkoittaa samaa kuin pysyvä siirtolaisuus, mikä tavallisesti tapahtuu passien, viisumien ja jopa työpaikan ollessa kunnossa?

LISÄYS:
Suomeen kotoutumisen ohella olisi kai syytä miettiä myös takaisin kotimaahan kotoutumista, mikäli sellainen vaihtoehto myöhemmin avautuu.
Niin tapahtui mm. aiempien sotakriisien yhteydessä: suurin osa palasi kotimaihinsa.

Martti Kovala Vastaus kommenttiin #47

Somaliasta tulleet "erikoisasiantuntijat" eivät ole osoittaneet pienintäkään aikomusta palaamiseen. Somalia ei myöskään ota vastaan Suomen viranomaisten tekemiä palautuksia.
Kuten Karin piirtämä somali filosofoi:"Olemme tulleet perille! Olemme hölmölässä.

Käyttäjän RistoNikander kuva
Risto Nikander

Ehdottomasti näin. Saksa satsasi juuri miljardeja maahanmuuttajien luokitukseen seitsemään eri ryhmään. Luokituksen tarkoitus on vastata Saksan työvoimatarpeisiin ja poistaa terroristiainekset joukosta. Loput jatkavat Tanskan kautta Ruotsiin ja Suomeen.

Reino Jalas

“Kestävyysvajeen torjumiseksi Suomi tarvitsee uusia
työntekijöitä ja siten maahanmuuttoa,”

Suomi kuuluu 500 miljoonan ihmisen työmarkkinoihin Euroopan Yhteisössä. Mitään rajamuodollisuuksia tai lupia ei tarvita, kaikki voivat tulla tänne vaikka raksalle, toimistoihin ja kunnanvirastoihin töihin.

Suomelta ei tosiaan ole tänne saatavissa oleva työvoima loppumassa, jos joku hömelö edelleen sellaista koettaa väittää.

---
“mutta emme näytä osaavan
järjestää sitä.”

Osataan varmasti järjestää, jos tarve ilmenee! Jos Suomessa työvoimalle tulee valtava tarve, ja nykyiset 400.000 työttömän reservimmekin on jo työllistetty loppuun. Silloin uutta väkeä saadaan organisoitua tänne varmasti.

Euroopassa asuvista, ja saman Eurooppalaisen kulttuuriperinnön, kolean ilmanalan ja uskonnon meidän kanssamme jakavista kansalaisista, saamme milloin tahansa tuotua 1...5 milj. uutta asukasta Suomeen.

Ukrainasta tulleet puolukanpoimijat ovat jo nyt jättäneet sadoittain hakemuksiansa tänne. Marjanpoimintaa vain ei ole tarjolle läpi vuoden.
Myös Serbiasta, Kosovosta jne. on tarvittaessa tulossa kovaan maatyöhön tottuneita tekijöitä maahan. Myös vanhat naapurit Viro ja Venäjä, /em> ovat kovia työntekijöitä. Sekä kaukaisemmat Bulgaria ja Romania, Thaimaa ym.

Suomi saa milloin tahansa tarvitsemansa määrän ihmisiä Suomen rajojen sisäpuolelle. Saamme helposti heidät haluamaan tulla tänne, pysyvästi asumaan ja veroja makselemaan. Siis mikäli meillä on tarjota heille mielekästä tekemistä, eli työpaikkoja, toimeentuloa jolla elää kohtuullisesti.

---
Nykyisen 400.000 työttömän reservimme sulatteluun menee pitkään. Vaikka taloutemme lopulta lähtisikin 1..3% vuosikasvuun, jota nousua lisäksi jatkuisi 15-20 vuotta. Silti koko se aika kuluu 400k työttömämme sulatteluun.

Digitalisoinnin syödessä tuttuja työpaikkoja, sitä ei ehkä saada koskaan sulatettua. Siinä mielessä täysin tarpeetonta kuskata omien työttömiemme jatkoksi 100.000 muuta työllistymätöntä, muka jonkinlaiseksi tulevaisuuden työvoimareserviksi.

Japani on samanlaisessa ikäpyramidin tilanteessa kuin Suomi. Heillä ei ole minkäänlaisia aikomuksia alkaa tuoda islamilaisia ja afrikkalaisia ennakolta miljoonittain maahan. Muka tulevaiusuuden työvoimapulaa torjumaan.

Työssäkäyntivuosia pidentämällä saadaan tarvittavaa pelivaraa työvoimatarpeeseen. Se asia toteutuu eläkejärjestelmän kautta jo nyt, myös meillä Suomessa.

Meilläkään ei ole mitään väestöpyramidin sanelemaa tarvetta uudelle kouluttamattomalle työvoimalle, uusille perustyön tekijöiden käsipareille, ei ole näköpiirissä. Sitä ei ole näkyvissä ainakaan 20..30 v. eteenpäin.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Fiksuin kirjoitus maahanmuutosta pitkään aikaan, kiitos Atte!

Toivottavasti ko linjauksista tulee jatkossa maahanmuuttopolitiikkamme peruskivi!

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva
Käyttäjän RiikkaMerila kuva
Ritva-Kaarina Merilä

Kiitokset erittäin kiinnostavasta ja järkevästä kirjoituksesta sekä kommenteista, jotka poikkeuksellisesti pureutuivat itse asiaan ja toivat siihen lisäulottuvuutta.

Käyttäjän attekaleva kuva
Atte Kaleva

Kiitos Ritva-Kaarina, on mukava kuulla että pidit kirjoituksestani.

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Atte, juuri katsottuani nyt vanhojen kamujen Spencerin, Shoebatin ja parin muun nyt juuri kohtalokkaalta tuntuvaa puhetta islamilaisesta fundamentalistisesta todellisuudesta, eikö hirvitä?

Minusta sinua saatettaisiin vaikka kuunnellakkin valtion taholta?
Hyvä että kirjoitit, koita saada vielä tuota enemmän esille poliitikkojen suuntaan. https://www.youtube.com/watch?v=4d3LZtNl4LM
Kovaa islamin todellisuutta.

Lauri Toikka

Politiikot kansanosa joka yrittää vääntää
kaikki asiat omaksi edukseen.

Käyttäjän wiljoantero kuva
Antero Manninen

"Sosiaaliturvan väärinkäytösten, sopeutumattomuuden, rikollisuuden ja terrorismin riskit on minimoitava nykyistä tehokkaammalla käännytys- ja karkoitusmenettelyllä. Pelisäännöt on tehtävä alusta lähtien selväksi: vakaviin rikoksiin syyllistyneet pitää karkottaa maasta ja karkotukset on myös kyettävä panemaan täytäntöön"

Näinhän asioiden pitäisi olla.
Nyt on kuitenkin niin, että esimerkiksi karkoitukset on tehty mahdollisimman hankaliksi. Karkoitettavaksi määrätty voi monin tavoin hankaloittaa ja viivyttää karkoitustaan.

Turvallisista maista tulevat "pakolaiset" pitäisi palauttaa kotimaihinsa pikamenettelyllä.

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Tuo jako, mikä määrittelee väkivaltaan motivoitumisen, nousee Islamin lähteistä, siellä se on ehdoton vaatimus.
Eli alttius määräytyy sen mukaan, kuinka ihminen on tekemisissä kirjoitusten kanssa. Millään muulla ei oikeastaan ole ratkaisevaa merkitystä, ei luokittelullla "moderate" tai muu. Nämä on todettu pettäviksi määrittelyiksi. Moskeijat paljastavat saarnansa sisällön silloin kun vieraita ei ole paikalla. Radikaalisuuden lähde on juuri siellä.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olisi varmaan aiheellista aloittaa somalin, arabian ja farsin ym. tärkeimmillä maahanmuuttajakielillä radio ja/tai tv-lähetykset, joissa esiteltäisiin suomalaista kulttuuria ja näkökulmaa ja ajankohtaista asiaa tulokkaiden kielellä.

Siinä olisi Ylellä mahdollisuus näyttää, että Yle-vero menee koko maan kannalta hyödylliseen tarkoitukseen. Näillä lähetyksillä voitaisiin murentaa muslimifanatismin vaikutuksia.

Olin tuottajana panemassa alulle Ylen venäjänkielisiä lähetyksiä syksyllä 1990 "perestroikan" kaudella. Nuo lähetykset ovat hyvin hyödyllisiä vaikkapa juuri tällä hetkellä, jolloin Ukrainan kriisi myrkyttää Kremlin ja lännen suhteita. Ilman noita lähetyksiä Suomen venäjänkieliset olisivat kokonaan Venäjän median yksipuolisen vyöryn armoilla.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Arabiankieliset lähetykset voisivat olla etusijalla, vaikka se ei olekaan turvapaikan saaneiden maahanmuuttajien valtaosan äidinkieli. Se on kuitenkin kieli mitä lähes kaikki kurdit ymmärtävät ja somaleistakin monet. Ja kyseessä on maailmankieli.
Toisena taitaisi tulla somalia. Innokasta kaksikielistä toimittajakuntaa löytyy varmasti.
Farsi epäilemättä kolmantena. Ei ehkä niinkään Iranin takia vaan koska se on afgaanipakolaisten yleisin kieli ja monelle heistä toinen jos ei ensimmäinen kieli.
Sitten kurdin kieli. Sorani, käytännössä, näistä kurdikielistä. Itsenäistä kurdivaltiota ei vielä maailmankartalla ole, mutta sen syntyminen hajonneen Irakin ja jossain määrin myös Syyrian raunioille vaikuttaa mielestäni todennäköiseltä, Turkin kiivaasta vastustuksesta huolimatta. Kurdien kulttuuria pitäisi tukea. Sen takia.

Käyttäjän needit kuva
Markus Tahvanainen

Nyt kiireesti tälle uudelle porukalle luuta käteen ja mukaan eri ammattiryhmien apumieheksi.

Esimerkkinä vaan seuraava.
Jokainen akt jäsen kuljetusyritys ottaa kyytiin tutustumaan. Länsimaiseen työntekoon ja kulttuuriin.
Siihen kun akt ja skal yhdessä pystyisi niin näyttäisivät miten suomi saadaan nousuun.

Jos apumies tarvitsee muodollisen työmaakortin niin tehdään sellainen. Aikuisten TET kortti ja maksutta.
Sama konsepti työttömille, eläköityneille ja kaikille.

Vai onkohan parempi antaa porukoiden oppia porsaanreiän metsästäjiksi? Se tapahtuu myutamassa kuukaudessa.

Taitaa olla peli menetetty jos ei ymmärretä ottaa uusia resursseja mukaan rakentamaan tulevaisuutta.

Terveisin yrittäjä

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Siinä on käytännöllisen toiminnanihmisen hyvä elämänmakuinen idea, olisipas sillä ottaja!

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Pakolaistaustainen suomenjuutalainen kansanedustaja jonka vaimo muuten taitaa olla muslimi on myös esittänyt vastuullisesti harkittuja linjauksia nykyisen kriisin hoitamiseksi: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/zyskowicz%20tu...

Käyttäjän kaarlo1erjala2 kuva
Kaarlo Erjala

Pidän perustelluista ehdotuksistajoille toivon menestystä.

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Hyvä kirjoitus Atte. Itse käsitin aivan samoja asioita ja ongelmia. Tässä on lista ongelmista ja ratkaisuehdotuksista , jotka itse pidän tärkeimpinä:

http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208940-...

tässä Euroopan komission roolista nykyiseen maahanmuuttokriisiin

http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208743-...

sekä

http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208983-...

ja tässä kaksi isointa virhettä, jonka hallitus on tehnyt , mutta jotka ovat vielä korjattavissa:

http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208981-...

Sibil
https://sibilpolitical.wordpress.com/

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Olen ennenkin sanonut, että Europolkin on totetenut, että nuoria työttymyä maahanmuuttajataustaisia sekä jo kotoutuneita muslimeja ovat erittäin suuren riskin alla, jos maahaan tulevat Saudi-Arabian ja Kuwaitin tukemia wahhabi/salaisti muslimeja, joiden tehtävä on "käänyttää" näitä nuoria työttymiä tarjoamalla niille uskollinen veljeskunta ja "työtä". Kyse on vakavasta asiasta.

Toimituksen poiminnat